tiistai 8. huhtikuuta 2008

Rukoillaan ihmettä

pahoinpideltyjen vauvojen puolesta. Jopa meillä Suomessa vauvojen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö on yleistymässä, kuten kertoivat lääkärit viime viikolla. Tämä aihe on äärimmäisen raskas, mutta Jumala voi kaiken.

torstai 7. helmikuuta 2008

Virolaisen pikkutytön puolesta

Rukoillaan virolaisen 10-vuotiaan Maidlen puolesta, jolla on vakava käytöshäiriö, ja jonka kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Suomen raiskatut lapset

Rukoillaan väkivallan kohteiksi joutuneiden lasten puolesta, erityisesti viimeksi julkisuudessa olleiden tapausten puolesta, kuten niiden kahden 8-vuotiaan Turussa ja Kauhajoella raiskatun tytön puolesta, että he, jos mahdollista toipuisivat, samoin kuin sen perheen tyttäret, joiden isäpuolet käyttivät heitä samaan tarkoitukseen. Rukoillaan, jos mahdollista, että maamme lainsäädäntö oikeudenmukaistuisi niin näissä kuin muissakin kysymyksissä, ja että lasten raiskaajat, jos mahdollista, katusivat ja muuttaisivat elämänsä suunnan.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Virolaisen nuorukaisen puolesta

Rukoillaan virolaisen nuoren miehen puolesta, joka halvaantui uimaan mentyään. Hän hyppäsi ilmeisesti satuttaen itsensä johonkin. Tapauksesta on jo kulunut melkein parisen vuotta. Tiedämme, että hän on ollut kuntoutuksessa. Rukoillaan hänelle paranemista, ja voimia! Jeesus Kristus, Sinä voit parantaa halvaantuneen.

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Sanomalehdestä

Sanomalehdessä oli viime viikolla onnettoman yksinhuoltajaäidin mielipide, jossa hän valitti, ettei saa mistään apua 12-vuotiaan, kapinoivan lapsensa kanssa selviämiseen. Yhteensä lapsia on kolme. On niin paljon näitä, jotka tuskailevat yhteiskunnan keskellä, mutta silti täysin yksin lastensa kanssa. Muistetaan rukouksissamme tuota yksinäistä äitiä, hänen ongelmalastaan ja perheen muita lapsia tänä jouluna, ja tietenkin kaikkia heitä, joilla on vastaavaa.

torstai 22. marraskuuta 2007

Hylätyt ja muut lapset

Muistuttaisin joulukeräyksistä. Erityisesti esirukouksia kaipaavat Venäjän hylätyt lapset, samoin apua, jos jollakin on mahdollisuus auttaa. Myös Pelastakaa Lapset ry:llä on joulukeräys meneillään.

Kotisivut

www.hylatytlapset.fi sekä www.pelastakaalapset.fi

keskiviikko 15. elokuuta 2007

Kaikki maailman lapset

Rakas Taivaan Isä. Sinä olet antanut minulle lapseni. Kiitos tästä lahjastasi. Anna minulle voimaa ja viisautta kasvattaa lapseni sinun tahtosi mukaan. Anna rakkautta ja kärsivällisyyttä. Lähetä hyvät enkelisi olemaan heidän lähellään tälläkin hetkellä. Taivaallinen Isäni, sinä rakastat lapsiani enemmän kuin itse voin heitä rakastaa. Minun voimani on vähäinen heitä auttamaan, mutta sinä olet Kaikkivaltias. Varjele heidän ruumiinsa ja sielunsa kaikelta pahalta. Johdata heidän elämäänsä kaikissa vaiheissa. Neuvo heitä tekemään oikeat ratkaisut.
Pelasta lapseni. Suo, että saisimme kerran taivaassa yhdessä kiittää sinun armoasi ja rakkauttasi. Herra, armahda meitä. Aamen.
Jokainen voi rukoilla tätä ajatellen sen sulkevan syliinsä kaikki maailman lapset.